Siirry sisältöön

Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto on korkeatasoinen ja kansainvälisesti arvostettu. Tietoa hoitokäytännöistä ja hoidoista on kerätty jo vuosikymmenien ajan, mutta systemaattista tiedolla johtamista ei ole vielä saavutettu.

Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon sektori on historiallisessa murroksessa; väestön ikärakenne muuttuu ja kunnat ovat suuren taloudellisen paineen alla. Samanaikaisesti teknologia kehittyy, tarjoten yhä enemmän palvelu- ja hoitovaihtoehtoja, monesti yhä kohdennetummille asiakaskunnille ja usein yhä kalliimmilla yksikkökustannuksilla.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ydintehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon terveyttä ja hyvinvointia käytettävissä olevalla rahalla. Rajut taloudelliset paineet ajavat monet sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt leikkaustoimenpiteisiin. Säästöjä tavoitellessa olisi kuitenkin oleellista arvioida toiminnan vaikuttavuutta ja kustannus-vaikuttavuutta, eli kuinka paljon lisäterveyttä ja -hyvinvointia kukin toimi tuottaa ja millä kustannuksilla. Näin säästötoimet kohdistuisivat niin, että tuotettu lisäterveys ja -hyvinvointi on maksimaalinen ja hukkaeuroja tulisi mahdollisimman vähän.

Kun investoit vaikuttavuuteen, investoit tulevaisuuteen.

Tietoa vaikuttavuudesta ja kustannuksista kertyy sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa koko ajan (RWE). Monimuotoiset tietojärjestelmät ja kirjaustavat vaikeuttavat kuitenkin tiedon hyödyntämistä toiminnassa ja sen suunnittelussa. Tieto ei yksinkertaisesti muunnu käytännöiksi, vaikka sen tarjoamat käytännönläheiset hyödyntämismahdollisuudet ovat rajattomia.

Tosielämän tiedon kautta tiedolla johtamiseen

Toimintamme perusta on sosiaali- ja terveydenhuollossa kerätty tosielämän tieto ja sen hyödyntäminen. Arvioimme toiminnan vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden, sekä lääketieteellisestä että terveystaloustieteellisestä näkökulmasta. Tarjoamme kattavia näkymiä nykytilanteeseen sekä työkalut arkivaikuttavuuden reaaliaikaiseen seurantaan.

Tiedon analysointi auttaa päättäjää ymmärtämään, mitä organisaatiossa tapahtuu, miten eri toiminnot vaikuttavat ja miten kustannukset kehittyvät.

Organisaation toiminnasta syntyvän tiedon hyödyntäminen ei vaadi uusia tietoteknisiä ratkaisuja. Tutkimusasetelmassa tietoa voidaan täydentää useammasta tietolähteestä, hyödyntäen laajasti mm. biopankkeja, tietoaltaita sekä eri viranomaisten rekistereitä. Lisäksi asiakkaiden itse raportoimat kokemukset (PROM; Patient Reported Outcome Measures) voidaan yhdistää tietokokonaisuuksiin. Vaikuttavuutta voidaan arvioida yksittäisen palvelun, ammattilaisen tai asiakasryhmän tasolla.

Medaffcon on tosielämän tiedon sekä vaikuttavuuden arvioinnin edelläkävijä, pitkällä kokemuksella ja laajalla osaamistaustalla. Toiminnassamme yhdistyy vankka lääke- ja terveystaloustieteellinen osaaminen sekä nykyaikaiset datan käsittelymetodit, luoden aivan ainutlaatuisen kokonaisuuden.